11
Mar
2011
Uusi ilme

Kuten näkyy, Absumin kotiporttaali on saanut uuden ilmeen!

Todennäköisesti saattaa testauksen puutteen takia toistaiseksi paukkua sieltä sun täältä ja ei takuuvarmasti toimi muinaisilla selaimilla, mutta kuitenkin ehkä parannus vanhaan...

08
Feb
2011
Deittipalvelu motoristeille

Motoristit ovat saaneet oman nettideittailupalvelun: avecci.fi.

04
Feb
2011
Kevät alkaa!

Perinteisesti pahin kesän odotuskuume alkaa tuosta MP näyttelystä, joka on juuri nyt päällä ja onneksi viime vuoden Lahden näyttelyhairahduksen jälkeen taas messukeskuksessa. Sinne siis kaikki muutkin sankoin joukoin hakemaan inspiraatioita ja nahkahanskoja.

Lauantai-iltana voi allekirjoittanuttakin tulla haastattelemaan Helsingin On The Rocksiin MotOrgin jatkoille.

Edit: tulipahan pyörähdettyä tuolla jo tänään pikaisesti ja huomenna sitten tarkemmin. Jonkin verran laimean oloista oli ainakin varustetarjonnan suhteen, enkä hirveästi pongannut mitään merkittäviä uutuuksia laitepuolellakaan. Uuden RC8-kottaraisenkaan väritys ei miellyttänyt silmää livenä, ainakaan valkoisen version ja mustaa ei ollutkaan edes näytillä. Saattaahan tietysti olla, että selvinpäin MP -näyttelyssä kulkeminen vaan aiheuttaa kriittisyyttä.

Huomenna sitten uusi kierros perinteisemmällä kaavalla.

Edit 2: Tämä vuosi olikin selkeästi naisten vuosi. Vaimo löysi näyttelystä uuden rakkauden ja monenlaista muutakin löytöä. Itse en oikein mitään ihmeellistä bongannut toisenakaan päivänä.

Loppujen lopuksi jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis näyttelystä. Järjestelyissäkin oli sikäli onnistuttu, että lauantainakaan ei ollut mitenkään hullun täyttä, vaikka kävijää ilmeisesti oli ihan reilusti.

13
Apr
2009
Ekat ajelut

Kiireesti piti käydä ottamassa ekat tuntumat pyörästä kelien niin salliessa. Mahtava laite se on ja tuntumaltaan, voimaltaan sekä luonteeltaan ihan eri maailmasta kuin edellinen CBR. Pitopyörä tästä vaan taitaa tulla, sydän todella syttyi veekakkosen luonteelle ja SP-1:n notkeudelle - ei sille vaan voi mitään. Huono vaan tuntuu olevan pikkuteillä pito näillä keleillä, takapää lipsuu kummasti isohkoillakin vaihteilla.

Mutta missä se ilmastonmuutos luuraa hä? Pakkasta luvataan taas ensi viikolle ja lumet seisoo maassa sitkeesti, lisääkin ehkä tulee. Kyllä tässä vaiheessa pitäisi olla 20 lämmintä ja tiet putsattuna, kuten viimekin vuonna oli.

Ihan vertailun vuoksi kelikamerakuvia samasta risteyksestä kolmelta viime vuodelta (via mercuryforum).

26
Mar
2009
VTR on leimattu ja tullattu, enää puuttuu vain ajokelit

EY-tuomioistuimen päätös autoverotuksesta aiheutti hieman säpinää mopedin tullaamiseen, kyseessä kun on perinteisesti suomalainen silmään pissiminen. Mikään ei muutu, veroa kannetaan edelleen saman verran mutta eri nimellä. Nyt kuitenkin ennen huhtikuuta verolle pantuna saa alvin takaisin, eli 22 pinnaa säästöä (jos nyt oikein asian ymmärrän).

No, leima tuli. Viiden minuutin toimenpiteestä veloitettiin karvan vajaa 200 euroa (laillistettu ryöstö?) ja mopoveropaperit saatiin tulliin vetoon ennen Huhtikuuta. 3kk ajolupa siis taskussa, vielä kun tulisi ne ajokelitkin - ilmastonmuutos My Ass. Tähän aikaan viime vuodesta oli jo ajettu monta sataa kilometriä ja nyt luvataan ensi yöksi -19 pakkasta :(

04
Mar
2009
Voimakomentajan asennus

Polttoaineen syötön lisääminen on "nykypyörässä" jokseenkin helpompi toimenpide kuin ennen. Enää ei tarvitse tuhertaa tuntitolkulla ja rikkoa rystysiään kaasaripatteriston irroittamisessa, ei nyperrellä pikkiriikkisten kaasarin osien kanssa tahi porailla reikiä sinne sun tänne ja lopuksi kiroilla kahta kauheammin sen kaasaripatteriston takaisin laittamisessa joka kerta kun pitää syöttöä muuttaa. Riittää kun kiinnität pienen mustan boksin pyörän johtosarjaan ja ajat tietokoneelta haluamasi polttoainekartan sisään. Siinä se, hommaan meni ekalla kerralla ehkä tunti katteiden purkamisien ja tupakkitaukojen kera, jatkossa jos karttaa halutaan vaihtaa kestää toimenpide ehkä hikiset viisi minuuttia. Helppoa, mutta ei ole kyllä yhtään tekemisen meininkiä :)

Linkki: Dynojetin Powercommander

Sattumalta uusimmassa Fast Bikes lehdessä oli juttua Powercommanderin historiasta ja jostain syystä lehden toimituksella taitaa olla jonkinlainen viha/rakkaus suhde VTR SP:seen, sillä se esiintyy lehdessä aina jossain yhteydessä, mutta silti kuitenkin teknisesti negatiivisessa valossa. Tällä kertaa lehden mukaan SP-1 on ikoninen ja kaunis, mutta malliesimerkki ruiskujen yleistymisen alkupään epäonnistuneista ja karkeista versioista, ollen liki hengenvaarallinen on/off kaasunsa kanssa. Totta varmasti, mutta saapahan rahalleen hyötyä sitten. 

20
Feb
2009
VTR:n peräpään modifikaatiot valmiina

Perjantain ratoksi on VTR:n peräpää kilpitelinettä vaille valmis. Tai oikeastaan koko pyörä on kilpitelinettä vaille valmis, eikä enää tarvittaisi kuin kesä. Yhtään ei polttelisi päästä tien päälle...

12
Feb
2009
Leo Vincet VTR:ään

Uudet Leo Vincen kannut saapuivat. Veturin röheät saundit pääsevät vihdoin ulos koneesta. Pleksi on myös vaihtunut välissä Puigin tummaan tuplakuplaan.

Edit: lyhyt video aiheesta

06
Feb
2009
Botoxia veturin persiisiin

Veturin pyllyä piti vähän modata, kun muuten mahdottoman kauniiseen pyörään on joku ingenjöör mennyt piirtämään käsittämättömän ruman valorakennelman. Sitäkin vielä edellinen omistaja modannut ehkä originaaliakin rumemmilla vilkkuviritelmillä. Mäkeen joutaa moiset.  

Britti-ebaysta löytyi edullisesti Portugalista kotoisin olevia lasikuituisia korvikkeita aiheeseen kohtuuhinnalla, joten sellainen tilaukseen ja peppu purkuun. 

Uutta heti sovittamaan. Laatu oli OK ja yllärinä mukana tuli reikiin sopivat valotkin asennettavaksi. Höhhöllään on kamat vasta sovituksessaan, mutta silti muutos on melkoinen.

Valot piti tietysti kytkeä heti toimintaan fiilistelyn nimissä. Hyvältä näyttää!

Huomenna sitten maalikauppaan ja väriä (punaista) pintaan, sekä kilpi/vilkkutelinettä suunnittelemaan.

Edit: kuva valmiista perästä.

04
Feb
2009
Kahvakuumeessa

Jostain syystä taittuu Tammikuussa aina autojen rakennus kahvakuumeeseen ja projektit jämähtää totaalisesti tai vaihtuu kaksipyöräisten rassaamiseen. Viimeistään MP-messujen jälkeen ei päässä pyöri mikään muu kuin moottoripyöräily ja vanne rupeaa päätä jo puristelemaan noiden pakkasten kanssa. Kesällä ei sitten kerkiäkään mitään edistää, kun työ haittaa harrastuksia ja vapaa-aika menee mutkateitä mitatessa. Vaikka kaippa se Blazerikin sieltä joskus valmistuu.

Kevättä siis odotellessa ja ehkä sitäkin siirtää kauemmaksi se että mopoa on tullut päivitettyä sitten viime kesän hieman enempi perseen alle istuvaan.

Jäärän syrämmen on siis vienyt vanha kunnon RC51. Eihän se nykyrytkösten veroinen ole, mutta ei siitä silti pyörä parane, ainakaan meikäläiselle. Soundit kohdallaan, riittävästi tehoa (ainakin toistaiseksi), taipuu mutkiin kivasti ja sen verran kokoakin ettei nyt ihan ajaessa näytä siltä että perävalo pilkistää persvaosta.

Muutama modaus sillekin pitää toki tehdä, mutta ei mitään suurempaa - lähinnä kai tuota "ukkosen jyrinää" muistuttavaa soundia pitää jossain vaiheessa hitusen vielä terästää naapurien iloksi.

Pages